Bussiparkki ja sisäänkäynti

Linkistä ladattava tiedosto (KLIK)

SAAPUMINEN BUSSILLA!


Joukkueiden saapuminen ja BUSSI PARKKI Kansallisten sarjojen 3. Kilpailuun ja SM-Noviisien hopeafinaaliin 17.3.-18.3.2018 Gatorade Center Turku.

Kaikki bussit pysäköidään hallin viralliselle bussiparkille. Kuva alla.

AJO-OHJE MESSUKENTÄNKADUN KAUTTA !

EI ARTUKAISTENTIEN KAUTTA KUTEN AIKAISEMMIN.

Joukkueenjohtaja tai valmentaja käy ilmoittautumassa kilpailutoimistossa, josta saa valmentajan ja huollon kulkuluvat. Kulku ilmoittautumiseen käy helpoiten kuvassa näkyvästä keltaisella merkitystä portista. Bussikyydin mukana tulevat katsojat tulevat sisään halliin pääovien vierestä olevasta lipunmyynnistä. Joukke voi odottaa bussissa tai pääoven edessä olevan katoksen alla sisäänpääsyä.

Joukkue ja kulkuluvalliset huoltajat ja valmentajat tulevat sisään halliin pääovista.

Tällä ohjeistuksella haluamme taata turvallisuuden piha-alueilla ja rauhoittaa alakerran ja alapihan liikennettä.Näin kilpailusuoritukseensa valmistautuvat joukkueet saavan rauhan keskittyä. Tällöin pukukoppikäytävillä ei ole samaan aikaan paikalle tulevia joukkueita ja jäälle meneviä luistelijoita.

PALKINTOJENJAOT

Palkintojen jako klo La klo 13.45

Toivomme joukkueiden valmistautuvan palkintojen jakoon viimeistä veryttelyryhmää edeltävällä jäänkunnostustauolla.

Jäälle siirtyminen alkaa välittömästi aikuisten sarjan jälkeisten esityksien jälkeen.

Jäällä nähdään 2 esitystä, jonka jälkeen joukkueet siirtyvät jäälle palkintojen jakoon.

Joukkueita pyydetään asettumaan jäälle seuroittain, ennakkoon joukkuekuoressa jaetun kartan mukaan.

Palkintojen jaon päätyttyä pyydämme kaikkia joukkueita siirtymään välittömästi pois jäältä, sillä kilpailu jatkuu tulokassarjalla jo klo 14.50. Tulokassarjan jäänkunnostus alkaa viimeistään 14:30.

HUOM! Ensimmäisen palkitojenjaon aikataulu on erittäin tiukka.

Palkintojen jako La Klo 20.45

Toivomme joukkueiden valmistautuvan katsomossa rauhallisesti jo viimeisen jäänkunnostustauon aikana. Kunnioitetaan kilpailevia joukkueita ja annetaan heille rauha suoritukseen.

Jäällä nähdään yksi lyhyt esitys, jonka jälkeen joukkueet siirtyvät palkintojen jakoon.

Pyydämme joukkueita siirtymään jäälle ja asettumaan lohkoittain joukkuekuoreen ennalta jaetun kartan mukaisesti. (Joukkueiden kapteenit voivat halutessaan tarkistaa paikkansa järjestäytymisavustajilta).

Palkintojen jaon päätyttyä pyydämme kaikkia joukkueita siirtymään pois jäältä viimeistään klo 21.30.

Palkintojen jako Su klo 16.45

Näemme viimeisen kilpailusuoritusen jälkeen kolme ohjelmanumeroa.

Toivomme joukkueiden valmistautuvan katsomossa rauhallisesti jo viimeisen jäädytystauon aikana.

Jäälle siirtyminen alkaa viimeisen esiintyjän jälkeen, kuuluttajan kehoituksesesta.

Pyydämme joukkueita asettumaan jäälle seuroittain, ennalta jaetun kartan mukaisesti. Koska joukkueita on tässä palkintojenjaossa erittäin monta, pyydämme luistelijoita asettumaan parijonojen sijasta YHDEN luistelijan jonoihin, jotta kaikki joukkueet mahtuvat jäälle.

Palkintojen jaon jälkeen pyydämme joukkueita poistumaan jäältä viimeistään klo 18.00

HUOM. Sunnuntain palkintojenjaossa EI PARIJONOJA!

Joukkueet voivat seurata kilpailua D ja B katsomoissa. A ja C katsomo on varattu yleisölle.


HUOM 2! PIDETÄÄN HALLI SIISTINÄ JA VIEDÄÄN ROSKAT NIILLE OSOITETTUIHIN ROSKIKSIIN. TÄLLÖIN KAIKILLA ON PALJON MUKAVAMPI OLLA PAIKALLA.



   
Muodostelmaluistelun kansallistensarjojen 3 kisa
«  Joulukuu   »
Kategoriat